Raha ei tee toimintaa, mutta helpottaa sen järjestämistä


Nuorisosäätiö jakaa talotoimikunnilleen vuosittain toimitarahaa. Toimintarahalla talotoimikunta pyörittää toimintaansa ja järjestää asukkailleen tapahtumia.


Toimintarahaa anotaa tammikuussa toimintasuunnitelmalla, jossa anottavan summa perustellaan. Ajatuksena ei ole pyytää "mahdollisimman paljon rahaa ja katsotaan, mitä sillä sitten saadaan tehtyä". Toimintarahan käytössä tulee noudattaa kohtuullisuutta ja reilua toimintatapaa.

 

Talotoimikunnat saavat kunkin vuoden toimintarahan tililleen helmi-maaliskuun vaihteessa, jos toimintakertomus ja toimintasuunnitelma ovat saapunut ajoissa. Tomintaa suunnitellessa kannattaakin ottaa huomioon, että toimintarahojen kannalta vuosi alkaa maaliskuusta, kun toimintaraha on saatu.

 

Toimintaraha on nimensä mukaan tarkoitettu toiminnan luomiseen. Yhteisen toiminnan myötä asukkaat oppivat tuntemaan toisiaan ja talon me-henki kasvaa. Toiminnassa kannattaa suosia talossa ja piha-alueella tapahtuvaa toimintaa, koska se mahdollistaa mahdollisimman monen asukkaan osallistumisen.

 

Toimintarahaa käytetään myös talotoimikunnan kuluihin esimerkiksi kokoustarjoiluihin (kokous ilman kahvia voi olla tuhoon tuomittu yritys:) sekä puhelin- ja kopiointikuluihin. Sitä voi käyttää myös pieniin hankintoihin kerhohuoneelle. Isommista hankinnoista tulee neuvotella isännöitsijän kanssa, koska ne tehdään kiinteistöyhtiön varoilla.

 

Kohtuullista ja reilua

Hyvä tapa miettiä kulujen kohtuullisuutta on laskea tapahtuman kulut yhtä mukana olevaa henkilöä kohti. Arvioidaan, että glilli-iltaan saapuu 12 asukasta. Kuluiksi lasketaan 10 € jokaista osallistujaa kohti, eli tapahtuman kustannukset on 120 €. Hyvä nyrkkisääntö on, että kulujen noustessa yli 10 € osallistujaa kohti tulee kuluja miettiä tarkemmin.

 

Menojen kohtuullisuuden arviointiin vaikuttaa myös olosuhteet ja osallistujien lukumäärä. Joskus halutaan houkutella uusia asukkaita mukaan toimintaan, jolloin voidaan katsoa, että on perusteltua käyttää suurempia summia tapahtumaan. Osallistujamääriltään isoissa tapahtumissa voidaan joutua hieman tinkimään osallistujaa kohti käytetystä summasta.

 

Aina ei arviot osallistujamääristä osu kohdalleen ja silloin pitää toimia joustavasti tilanteen mukaan. Jos tapahtumia ja osallistujia on vuoden aikana suunniteltua vähemmän, toimintarahoja siirretään seuraavan vuoden budjettiin.

 

Rahaliikenne muistiin!

Talotoimikunnan tulee aina pitää rahaliikenteestään kirjanpitoa. Kaikki kuitit talletetaan sekä tulot ja menot merkitään kirjanpitoon ja tiliotteet arkistoidaan. Vuoden loputtua talotoimikuknnan tulisi käydä yhdessä kirjanpito lävitse ja todeta taloudenhoidon asialliseksi. Talon asukkaat ja kiinteistön edustajat voivat halutessaan tarkistaa kirjanpidon.

 



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä