Ajankohtaista

1.12.2017

Muista tarkistaa palovaroittimesi!

Paloturvallisuus on yhteinen asiamme


Näin joulun alla on hyvä muistuttaa paloturvallisuudesta. Useimmissa kohteissamme on kiinteistöyhtiön asentama palovaroitin. Katso poikkeukset täältä.

Asukkaiden tulee itse huolehtia palovaroittimensa pariston vaihdosta! Laite lähettää lyhyitä piippauksia merkiksi siitä, että paristo tulee vaihtaa pian.

Parhaiten ennaltaehkäiset tulipalon syttymisen seuraavilla toimenpiteillä:


  • Älä koskaan jätä kynttilöitä valvomatta palamaan asuntoon tai parvekkeelle
  • Sijoita kynttilät turvallisesti ja palamattomalle alustalle. Varmista, ettei niiden lähellä ole mitään syttyvää. 
  • Rappukäytävässä ei saa säilyttää mitään ylimääräistä.
  • Tupakointi sallittu parvekkeilla ja piha-alueilla
  • Muista poistaa vialliset sähkölaitteet pois käytöstä.
  • Tyhjennä leivänpaahdin säännöllisesti. Lisäksi esimerkiksi pölyn poistaminen jääkaappien ja pakastimien takaa on hyvä keino vähentää paloriskiä.

Tarkista palovaroittimesi toimivuus säännöllisesti!
Paristo tulee vaihtaa noin vuoden välein. Palovaroittimen lisäksi asukkaan on hyvä hankkia kotiinsa alkusammutus- välineitä, esimerkiksi sammutuspeite tai sammutin.

Lisätiedot: Jos sinulla on kysyttävää talosi paloturvallisuudesta, asukasneuvojat vastaavat mielellään. Ota rohkeasti yhteyttä!

Palaa otsikoihin



Nuorisosäätiö Hiihtäjäntie 7, 00810 Helsinki Puhelin 09 7552 4700 Faksi 09 7552 4755 Sähköposti: asiakaspalvelu@nuorisosaatio.fi
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje